lauantai 30. toukokuuta 2015

Odottavan aika on pitkä

Työpaikkani naapurustossa kasvaa kymmenittäin syreenipensaita ja voitte uskoa, että niiden puhjetessa kukkaan näky on sanalla sanoen kaunis. Yleensä tuo hetki on koittanut viimeistään suvivirren raikumisen myötä, mutta tänä vuonna se antaa odotuttaa itseään. Eilen oli sitten jo ihan pakko työpäivän päätteiksi taittaa yksi oksa matkaan, jos se vaikka puhkeaisi maljakossa nopeammin kukkaan...



Tervetuloa kesä! 

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kevät!

Kevät on varmasti ihanaa aikaa kaikille teille onnellisille oman pihan omistajille, kun pääsette aitiopaikalta seuraamaan kevään puhkeamista kukkaan. Mutta on se ihanaa aikaa meille muillekin, jotka saamme nauttia kaupunkien ja pihojen kukkaloistosta. Omasta kotikaupungistani löytyi ainakin yksi aivan mielettömän kaunis tulppaanirykelmä ja pakkohan sinne oli tänään ilta-auringossa kävellä kamera kainalossa. On ne vaan niin kauniita!

Nämä kuvat olkoot minun pieni ylistykseni keväälle. Jokohan viikon päästä olisi syreenitkin jo kukassa...? Hope so!



 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Rapistunutta kauneutta

Rakastan kuvata rapistuneita yksityiskohtia. Tänään olin pikästä aikaa kameran kanssa liikenteessä ja tässä päivän kuvasaldo: 
kolme kohdetta, kolme kuvaa.
 



Näitä "kamerakävelyitä" pitäisi ehdottomasti harrastaa useammin!

Loppuun vielä tänään matkaan tarttunut ajatus:
"Ihminen joka ei vanhaa tunne,
ei voi uutta, pysyväistä luoda."

Tämän ajatuksen siivittämänä kohti uutta arkiviikkoa!

perjantai 15. toukokuuta 2015

Yhtenä tylsänä perjantaina

Lapsi on terve, kun se leikkii...vai miten se nyt menikään? Viime päivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän sairastaessa ja sängynpohjalla maatessa ja - kuten kuvasta näkyy - kuvankäsittelyohjelmilla leikkiessä. Koneelle on kertynyt aika paljon syystä tai toisesta julkaisematta jääneitä kuvia erityisesti kukista, joten tässä muutamia omia lemppareita teidänkin iloksenne.


Toivotaan keväistä ja aurinkoista viikonloppua!

PS. Huomasitteko, että poistin valokuvista niihin bloggerissa automaattisesti tulevat kehykset? Nyt onnistuu paremmin esimerkiksi juuri tällaisten pyöreäreunaisten kuvien lisääminen blogiin. Mitäs pidätte?

maanantai 11. toukokuuta 2015

Keväinen brunssi

Juhlimme äitienpäivää keväisen brunssin merkeissä. Brunssi on mielestäni ihan paras tapa aloittaa aamu/päivä ja loppujen lopuksi jo aika pienelläkin vaivalla saa pöydän koreaksi. Tämän kertaisen brunssin hittituote - tai ainakin oma lempparini - taisivat olla nuo muffinssivuokiin tehdyt minipannarit. Tosi hauska idea, jälleen kerran soppa365 -sivuilta bongattu. Kuvista puuttuu mm. siskontyttöni tekemä kinuskikakku, joka sekin oli tosi herkullista. Ja mikä parasta, yleensä herkkuja riittää nautittavaksi vielä seuraavanakin päivänä!

 

perjantai 8. toukokuuta 2015

Sata

Blogini sadas postaus. Jos vaikka vähän kukkia sen kunniaksi. 

   
Kukkia kaikille teille, jotka vierailette blogissani. Erityisesti kaikille teille ihanille, jotka ilahdutatte minua jättämällä kommentteja.  
Kiitos siitä! <3

maanantai 4. toukokuuta 2015

Lähikuvia Kainuusta

Yksityiskohtia luonnosta, pihamaalta ja tuvan seinältä.











Kumppareiden myötä aurinkoisen maanantai-illan toivotukset! 

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Wappupiknik @ Kajaani


Eteläntyttö lähti vappuaattona junalla kohti Kajaania juhlimaan ystävänsä pyöreitä vuosia. Vappupäivän ohjelmassa piknik navetan ylisillä ja betonitöitä pihamaalla, saunomista "Kainuun meren" rannalla ja kuohuviinipullojen tyhjentämistä. Pukukoodin suhteen oltiin harvinaisen yksimielisiä: kerrospukeutuminen ja nokian hait. Ainoastaan synttärisankari mennä viipotti hameessa. Kaiken kaikkiaan oikein mukava irtiotto arjesta! 

Ja nyt sitten viimeistään nokka kohti kesää ja aurinkoa!